Tarina on pitkä, mutta tosi. Istutko mukavasti? Odota, pyörin ensin hetken ympyrää kuin pieni sipuli, jotta saan kaikki tarvitsemani asiat koottua kasaan. Ensin alku, muutama lause, pilkku ja piste. Aivan. Sitten tarvitsen yhden sellaisen. Mihin sen laitoinkaan? Niin ja sitten vielä kannullinen ammattitaitoa, kupillinen intoa, purkillinen naurua, pikkuruisen pieni kenkä ja kirsikka. Niin, ja yksi iso kerä punaista lankaa, jolla yhdistän tämän kaiken liittymään jotenkin toisiinsa. Eiköhän tästä hyvä tule! Kun aloitin tarinani kirjoittamisen, äitini kertoi minun olleen jo hyvin nuorena kiinnostunut jaloista ja kengistä. Taisin olla 10-vuotias ja kävin ala-astetta. Koulussamme oli poika, joka istui pyörätuolissa, eikä kyennyt puhumalla kommunikoimaan. Hän kuitenkin pystyi osoittamaan tarvitsemiaan asioita kuvakorteilla, joten pääsin hänen kanssaan hieman keskustelemaan. Olin muutamina iltapäivinä tämän kyseisen pojan seurana, kun koulun jälkeen hänellä oli erityisopetusta. Äiti